Muut kesällä, sinä talvella tai toisinpäin
Suosituimmissa turistikohteissa saattaa vierailla vuoden aikana miljoonia turisteja, mutta tuo ihmismäärä ei käy tasaisesti pitkin vuotta vaan kaikki haluavat paikalle samaan aikaan. Vastuullinen matkailija lomaileekin sesongin ulkopuolella kun turistikohteiden rannat ammottavat tyhjyyttään.
Moni kaunis rannanpätkä on rakennettu täyteen hotelleja van matkailusesongin vuoksi, sen ulkopuolella ne kuluttavat sähköä ja luonnonvaroja turhaan. Kun matkustat eri aikaan kuin muut edesautat sitä, että paikalliset saavat tuloja ympäri vuoden ja ympäristöön kohdistuvat rasituksetkin jakaantuvat tasaisemmin. Ja näin pääset myös nauttimaan luonnosta ja nähtävyyksistä ilman ihmismassoja ja tuntienkin jonotusta eri kohteisiin.
Esimerkiksi Thaimaassa hiljaisinta on sadekaudella, mutta silloinkin sateet tulevat yleensä lyhyinä kuuroina. Välimeren maissa jo huhti-toukokuu on pohjoismaiseen makuun mukavan lämmin, samoin vielä syyskuussa voi nauttia lämmöstä (ja kesän lämmittämästä merivedestä!) ilman tuhatta muuta matkailijaa. Sesongin ulkopuolella myös hotellien ja lentojen hinnat ovat usein huomattavasti huokeampia.
Ihan kaikkialle ei tosin matkailukauden ulkopuolella kannata ehdoin tahdoin matkustaa. Esimerkiksi Itä-Afrikassa maalis-toukokuun sateet ovat erittäin runsaat ja mm. safarit eivät suuren vesimäärän vuoksi onnistu. Karibian alueesta kannattaa myös pysyä kaukana elo-joulukuun hurrikaanikauden aikana.