Syy
01
2009

Madventures -kaksi miestä ja ripaus hulluutta

Matkailuohjelmia on televisiossa aivan joka lähtöön ja välillä tuntuu ettei niillä kaikilla ole juurikaan uutta annettavaa. Subilla pyörivä Madventures on piristävä lisä matkaohjelmien kastiin. Ohjelma on pyörinyt jo useamman kauden mutta nyt ohjelma on huomattu myös kansainvälisesti ja ohjelman kaksikko vetää showta englanniksi. Ohjelma poikkeaa valtavirrasta ainakin siinä, että kuvausmatkoilla ovat mukana vain juontaja Riku ja kuvaaja Tunna ilman suuria tausta- ja apujoukkoja. Ja tuskin kovin monessa muussa ohjelmassa hostit vetävät viinaa ja testaavat erinäköisiä huumeita samaan tahtiin puhumattakaan kaikista “paikallisherkuista” joita herrat kokeilevat…

Madventures vie katsojan eri maailmankolkkiin ja yleensä sellaisiin kolkkiin, joihin muut eivät välttämättä uskaltaudu. Miehillä on etuna pienimuotoinen hulluus ja seikkailunhalu ja he myös näyttävät ottaneen selvää asioista hyvin ennen matkaa -mikä tietenkin onkin aika oleellista- ja vievät katsojan mielenkiintoisiin paikkoihin. Kahden miehen on myös helpompi päästä tutustumaan moniin paikkoihin kuin naisten, esim. Lähi-idän alueella matkustettaessa naisilla on moniin paikkoihin pääsy kielletty -valitettavasti. Ohjelman mieskaksikko paneutuu ihailtavan hyvin myös kohteensa mahdollisiin ongelmakohtiin sekä antavat vinkkejä vastuulliselle matkaajalle. Samalla valistusta saavat myös ne, jotka eivät ehkä itse ottaisi asioista selvää niin herkästi -nimittäin nuoret miehet, jotka ovat suositun ohjelman suurinta katsojakuntaa.

Yleisesti ottaen ohjelman jaksot ovat kekseliäitä ja mielenkiintoisia, Riku ja Tunna tuovat esiin joko jotain täysin uutta tai ainakin tarkastelevat asioita eri näkökulmasta kuin mihin on totuttu. Aina välillä tosin tulee tunne, että nyt meni vähän överiksi, aina ei voi pelkistä “tanssivista villi-ihmisistä” saada hirveää wow-elämystä vaan jutussa on oltava jokin muukin pointti. Eikä kannibalismikaan kovin montaa jaksoa kanna. On siis tehty tikusta asiaa. Mutta -joka sunnuntai kanava vaan kääntyy automaattisesti Madventuresille katsomaan, mitä uusia seikkailuja miehet ovat keksineet. Eli ei siis ihan huono show!

Written by Travel2help.org in: Media | Avainsanat: , , ,
blog comments powered by Disqus

Powered by WordPress. Theme: TheBuckmaker